Laura Taimioja kävi kuvaamassa varsoja 4. helmikuuta.


Uusia kuvia HS Chikasta ja Melukylän Ministä 29. tammikuuta.

Melukylän Mersun kaveriksi tuli 27. tammikuuta samanikäinen suomenhevosorivarsa Karu Ukko.

Melukylän Mersu täyttää tänään 19. tammikuuta seitsemän kuukautta. Uusia kuvia sekä Mersusta, että Usvasta.



Viimeiset kuvat Yashkasta 17. tammikuuta. Uusia kuvia myös varsoista.

Melukylän Mersu täyttää seitsemän kuukautta muutaman päivän päästä ja emä Manitar todettu olevan edelleen kantavana orista Silvolan Hemminki. Odotettu laskettuaika on 15. heinäkuuta.

Ai.Ka. Melody myytiin ja lähti uuteen kotiin 27. marraskuuta. Tämän seurauksesta Melukylän Minin seuraksi muutti tämän isän täysisisar HS Chika, joka asuu meillä kevääseen.

Yashka palasi kotiin ylläpitokodistaan Lohjalta 26. marraskuuta.

4-vuotias treeniori Villin Vilkeri kantakirjattiin 19.10. Harjussa pienhevossuunnalle III palkinnolla!
Arvostelut:
(9-8-8/7-8=40)
Erittiän hyvät tyypit, hyvä ryhti. Pyöreä tiivis runko, kaareva kaula, loiva lapa, lyhyt säkä, hyvä lautanen. Melko hyväasentoiset jalat, takajalat pihdissä, lyhyet vuohiset. Etukaviot hieman matalapohjaiset, takakaviot holvikkaat, sileä sarveinen, hyvät säteet.
ELL: esitetty hyvässä kunnossa, jaloissa ei merkittäviä rasitusmuutoksia.
Etujalkojen liikkeet ahtaanlaiset ja takajalkojen liikkeet ahtaat käynnissä, riittävä yliastunta. Suorat tahdikkaat raviliikkeet. Askellajit, käynti 7: tarmokas, hieman jäykkä lavoista, ravi 7: tahdikas, pidentää, laukka 6: puhdas, kiireinen. Ratsastettavuuskoe: herkkä pohkeille, ohjattavuus vaikeaa, koulutus kesken. Luonne: hieman kuriton, kiltti tarkastaa.
Kantakirjauskokeen muut pisteet: luonne 6, liikkeet 7, ratsastettavuus 12, yht. 25 p.
Mitat 142 141 150 170 39 49 19 4

Melukylän Mersun sivuille lisätty video ja uusimpia kuvia. Alla kuvia Mersusta 8. lokakuuta.

25. syyskuuta starttasimme Reiderhoeve Fatiman kanssa Porvoossa seurakoulukilpailuissa, jossa ratkottiin myös seuramestaruus. Olimme ainoita ilmottautuneita luokassamme, joten starttasin ns. vain seuramestaruutta varten. Helppo A:2 saimme 58 prosenttia, joka edellytti kouluratsastuksen junioreiden seuramestaruuden 3. sijaan. Tästä Fatima jatkoi matkaansa uuteen kotiin.

Olimme Reiderhoeve Fatiman kanssa aluekouluratsastuksen joukkuemestaruudessa 24.9 Laaksolla. Luokkana poneilla ja junioreilla oli Helppo B:0, josta saimme 59,733 joka edellytti 9/18 sijaan. Joukkueella oli myös epäonnea, sillä yksi joukkueen jäsenistä mursi kätensä ennen kilpailuja.

Melukylän Mersu täytti kolme kuukautta 19. syyskuuta.

Kuvia treeniori Villin Vilkeristä 4.9.

Starttasimme 3. syyskuuta Reiderhoeve Fatiman kanssa aluekoulukilpailuissa Messilässä.

Manitar on ultrattu 16 vuorokauden ultrassa tiineeksi Silvolan Hemmingistä 2. syyskuuta.


13.8 olimme Reiderhoeve Fatiman kanssa aluekoulukilpailuissa Porvoossa. Luokasta Helppo A:2 saimme 59,569% ja olimme 13/35. Helppo B:3 luokassa olimme 8/22 ja saimme 62,151%.

Melukylän Mini täytti viikon 25.7.

Melukylän Mersu täytti kuukauden 19.7, kuvat otettu 21.7.

Ai.Ka. Melody varsoi ruunikon tammavarsan 18.7 kello 23.18! Varsan nimeksi tulee Melukylän Mini.

13.7. suomenpienhevosori Villin Vilkeri saapui meille. Tavoitteena kantakirjata ajettavuudella syksyllä Harjun orinäyttelyissä pienhevossuunnalle.

Olimme 9.7 Reiderhoeve Fatiman kanssa Laaksolla aluekoulukilpailuissa. Ilma oli hieman liiankin lämmin ja poni liikkui melko vetelästi. Helppo B:3 saimme ~57% ja ensimmäisestä aluekoulu Helppo A:0 noin 55%.

Kuvia Melukylän Mersusta 6. heinäkuuta.

Manittaren orivarsa Melukylän Mersu täytti kaksi viikkoa 3.7!

2.7. kävimme Ai.Ka. V. Chikon kanssa Kouvolassa gotlanninrussien rotunäyttelyssä. Näyttelyluokassa Chiko palkittiin ensimmäisellä palkinnolla hyvin arvosteluin ja keskivaikeassa ridingclassissa sijoituimme toisiksi! Tästä ponin matka jatkui kotiin Hyvinkäälle. Katselemme loppukesälle muutamia pieniä estekisoja, ennen varsinaista russimestaruutta.
Arvostelut:
"Erittäin hyvät tyypit, ryhdikäs, hyvä luusto, ilmeikäs pää, kaunis kaula, hieman kisakunnossa. Jalat sivultapäin melko hyväasentoiset. Käynti on matkaavoittavaa ja melko suoraa, ravissa hyvä mekaniikka."

Manitar varsoi punarautiaan orivarsan 19. kesäkuuta kello 22.13!

Satulapset.net on uudistunut 13. kesäkuuta 2011!

Olimme 29.5. Ai.Ka. V. Chikon kanssa Hyvinkäällä russimestaruuksien kouluosuudessa. Menimme luokat HeC:2 ja KN Special. Voitimme molemmat luokat ja olemme toistaiseksi russimestaruuden johdossa!

28.5 oli kilpailukauden ensimmäiset kilpailut Reiderhoeve Fatiman kanssa. Olimme Myrskylässä seurakoulukilpailuissa. Menimme luokan Helppo B:0, josta tuli ~ 64 prosenttia ja 1. sija. Toinen luokka oli ensimmäinen yhteinen Helppo A:0, josta tuli 58% ja myös 1. sija!
Tämän paremmin ei olisi kilpailukausi voinut alkaa.

Ai.Ka. V. Chikon kanssa 15.5 Ratsujalostusliiton koulukilpailuissa Sipoossa. Hyväksytty tulos luokasta Helppo C Tutustumisluokan ohjelma 2003, sijoitus 11./21.

Karu Usva kantakirjattiin 14.5. Sipoossa työhevossuunnalle I palkinnolla!
Arvostelut:
(8-8-7/8-8=39)
Hyvät tyypit. Syvä pitkä runko, sileät olat, korkea hyvä säkä, huipukas jyrkkä lautanen. Hyvin kestäneet jalat, melko hyväasentoiset etujalat, supistuneet etusääret, takajalat pihdissä, hieman lyhyet vuohiset. Etujalkojen sisäsäärillä luuliiat. Hyvät kaviot.
Etujalkojen liikkeet ahtaanlaiset ja takajalkojen liikkeet väljät hieman sisäkierteiset käynnissä, rento käynti. Etujalkojen liikkeet suorat ja takajalkojen liikkeet suorat melko joustavat ravissa. Ajettavuus: Rauhallinen valjastuksessa (5p) hyvät pysähdykset ja käynti (5p), erinomainen pujottelussa (5p), erinomainen peruutuksessa (5p). Rauhallinen nöyrä erittäin hyvä ajaa. Käyntiaika 8.20.
Kantakirjauskokeen muut pisteet: luonne 10, liikkeet 8, käynti 10, ajettavuus 20, yht. 48p
Mitat 154 156 170 185 45 56 20,0 4

30.4 seurakoulukilpailut Ai.Ka. V. Chikon kanssa Pornaisissa.

Olimme Ai.Ka. V. Chikon kanssa 15.4 Ypäjän ponioripäivillä, joissa Chiko kantakirjattiin I palkinnolla!
Arvostelut:
(8-8-8-7-9=40)
Kookas ja ryhdikäs ori, jolla on hyvä rotu- ja orileima. Sillä on pitkä kaula, hyvä ylälinja ja hyvä lapa. Rungossa on hyvä syvyys, pitkä lautanen ja takaosa on hyvinkulmautunut. Jaloissa on hyvä luusto. Vasen etujalka on hieman hajavarpainen ja kinner on kiverä. Liikkeet ovat melko suorat. Käynti on aktiivista, tänään jännittynyttä. Ravi on tahdikasta, tasapainoista ja kevyttä, siinä on hyvä mekaniikka. Laukka on aktiivista tasapainoista ja siinä on hyvä työntö.
Mitat 129,5 127 157 17
Ratsaille nousu Ori on hieman levoton, muuten ei huomauttamista.
Liikkeet ja tasapaino Käynti on jännittynyttä, saisi olla irtonaisempaa. Ravi on tahdikasta, mutta hieman kiireistä ja jännittynyttä. Laukka on tahdikasta ja tasapainoista.
Pysähdykset Ensimmäinen pysähdys hieman levoton, toinen pysähdys rauhallinen.
Yleisvaikutelma Positiivinen ja yhteistyöhaluinen poni, joka saisi liikkua rennompana ratsastajan alla. Rentoutuessaan kantoi itsensä paremmin.
Luonne, yhteistyöhalukkuus ja kuuliaisuus Jännittyneisyydestään huolimatta yhteistyöhaluinen ja kuuliainen poni.