"
Joskus aikain alussa, kun luotiin maailmaa,
Niin tarvittiin myös kansaa kauas susirajan taa.
Vahingossa Luoja oudon prototyypin loi
Ja tuumi, että: "Pakkasessa tuokin elää voi."
Niin syntyi kaurahattu, rehupuntti, punaniska, perusjuntti:
Häijy ja itsepäinen.
"
Irwin Goodman - Härmäläinen perusjuntti
Häijymieli - mikä osuva nimi tälle hieman itserakkaalle, ylpistyneelle muotokuvapojalle.
Häijy on musta, musta tallimme paholainen joka tekee kaikki tihutyöt ja muun ilkeät temput, mutta saa itsensä näyttämään syyttömältä. Voi, mikä taito tällä oriilla sen viattomuuden kanssa onkaan!
Jos Häijy olisi ihminen, se kävisi hieno High Schoolia Amerikan upeassa meriosavaltiossa Kaliforniassa. Se olisi luokkansa - ja koulunsa suosituin, se ajelisi hienolla mustapunaisella urheiluautolla ja seurustelisi vain kauniiden cheerleadereiden kanssa. Se olisi itserakas renttu, mutta siltikin hyvä koulussa, vaikkei lukisikaan kokeisiin (vaan olisi bilettämässä jossain päin kaupunkia).
Kuulostaa ikävältä, eikös? Kaikki rak- vihaavat suosittuja, minä ainakin. Mutta en tätä suosittua poikaa.
Häijylle yleisimpiä lempinimiä ovat renttu, ketku, riesa, räyhä, kelmi... Kyllä, Häijy on kaikkea noista, suloista unohtamatta!
Häijy on renttu mies, joka kiinnostuu tammoista, mutta kyllästyy pian ja vaihtaa uuteen. Se on ketku, joka bluffaisi pokerissa minkä kerkeää.
Se on riesa, joka jotain haluttuaan sen myös ottaa, ja joka ei tottele käskyjä. Se on räyhä, joka räyhää aina kun se porkkana annetaankin viereisen karsinan asukkaalle. Se on kelmi, joka varastaisi varmasti kaikkien muiden heinät tarhassa ja ottaisi omenapussista muidenkin omenat "omaan talteen". Mutta ori on mys suloinen, varsinkin kun iltaisin menet sen karsinaan ja harjaat sen päätä, se laskee päänsä syliisi ja hörähtää hieman. Ja kun se tarhasta katsoo tummilla silmillään harja sekaisin, et voi olla menemättä sen luo. Tai kun se on juuri vetänyt maastossa sinua puskasta toiseen, ja olet aikeissa viedä sen talliin, Häijy kävelee luoksesi ja katsoo sinua kuin anteeksi pyytäen. Kyllä tästä herrasta siis rakkauttakin löytyy - jos sitä osaa etsiä.
Karsinassa hoidettaessa Häijy käyttäytyy yleisimmin kiltisti. Se hörähtää tervehdykseksi. Häijy on melkoisen puhelias poika, joten sen kuulee usein hirnuvan ja hörisevän. Karsinassa Häijyä ei tarvitse laittaa kiinni, mutta jos ori liikaa pyörii (mitä se ei yleensä karsinassa kyllä tee) voi sen laittaa kiinni.
Häijy nauttii täysin siemauksin harjattavana olemisesta. Se on tottunut suositun rooliinsa ja osaa näyttää, mikäli jää mielestään muiden varjoon.
Kavioiden puhdistaminen sujuu tältä viikarilta mallikaasti, joskus ori vähän melodramatisoi ja nostaa jalkansa turhan ylös.
Mahan alta harjaamisesta Häijy ei pidä yhtään, ja saattaa luimia ja heiluttaa päätään, mutta se ei pure kuitenkaan.
Ulkona hoidettaessa Häijy on levoton. Se hirnuilee välillä tammoille ja steppaa. Siksipä ori suositellaankin hoidettavan karsinassa tai vaikka käytävällä, missä se kyllä aluksi saattaa seilata, mutta rauhoittuu ja on sitten ihan paikoillaan -yleensä.
Talutettaessa Häijy saatta vähän tepastella nopeampaa, ja se usein myös steppailee välillä ja hirnuu tammojen tarhoille päin. Häijy on melkoinen Showmies. Varsana se hyppi pystyyn talutettaessa, mutta tapa kitkettiin orista pois eikä se ole tehnyt sitä pariin vuoteen. Jos kutienkin näin käy, niin ori on hyvä palauttaa nopeasti maan pinnalle ja torua sitä. Monet ihmiset ovat sanoneet, että Häijy olisi parempi ruunana, mutta tallin väen kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että sitä ei ruunata. Ori on komea ja sillä on hyvä askel, ja pohjimmiltaan myös hyvä (okei, siedettävä) luonne. Varsinkin ulkonäköä ja liikkeitä sen halutaan periyttävän myös tuleville sukupolville.
Varustettaessa Häijy seisoo paikoillaan, eikä väistä satulaa, mutta ei aina haluaisi ottaa kuolaimia suuhunsa. Kannattaa kutittaa sormella Häijyn suupielestä, tällöin ori useimmiten avaa suunsa. Heti kun se ottaa kuolaimet suuhunsa, hoitajan olisi hyvä palkita se silityksellä tai jollain herkkupalalla.
Satulavyön kiristyksessäkään ei ole mitään ongelmaa, vaikka niin voisi luulla. Varustushetkellä Häijy on enemmänkin innoissaan, sillä se tietää pääsenvänsä työskentelemään.
Häijy on estepainotteinen ori, ja sen huomaa kuka tahansa ratsastaja. Peräänantoon Häijyn saadakseen pitää jo tehdä kovasti töitä. Avotaivutus vääntyy usein pohkeenväistöksi, joten Häijylle pitää antaa koulua ratsastettaessa kunnolliset, tuntuvat pohjeavut. Suustaan poika on varsin herkkä, ja sillä ei koskaan ratsasteta kovemmilla kuolaimilla, kuin paksuilla nivelillä. Kotosalla koulua mentäessä käytämme ohuita nivelkuolaimia tai kolmipaloja, paksuja sitten estekilpailuissa. Maastoon orille on joskus laitettu olympiakuolaimet, mutta Häijy ilmaisi varsin selvästi, että sellaisilla kuolaimilla ei mennä... Maastoon siis myös paksut tai tavalliset nivelet.
Häijy on koulutasoltaan vahvan helpon B:n hevonen, mutta osaa suurin piirtein kaikki helpon A:n jutut hyvällä ratsastajalla. Sillä kilpaillaan pääasiassa helpon C:n ja B:n luokkia, mutta myös silloin tällöin haasteeksi helppoa A:ta.
Kun talliväen kanssa puhutaan estesuomenhevosista, pinnalle nousee Häijy. Se on uskomaton estelahjakkuus kaikin tavoin.
Suokiksi se hyppää korkeita (ratana jopa 110 cm, yksittäisenä ennätys 125 cm, irtohypytyksessä 140 cm). Sillä on hieno, liitävä ja nopea hyppytyyli. Selästä se tuntuu ensialkuun oudolta, kun ori nostaa takajalkansa todella korkealle (ja tämän tavan ansiosta takajaloilla puomien pudottaminen on erittäin harvinaista). Häijy ei hyppää kaukaa eikä liian läheltä, vaan sopivasti, ja Häijyllä paljon ratsastanut tietää tarkalleen mistä poika aina hyppää. Alastulo on pehmeä ja joustava. Häijyn hyppy on todella nopea, se ponnistaa suurella voimalla joten liitovaihe ei kestä kauan (yrittäkääpä kuvata tätä hevosta esteen päällä). Sarjaesteetkään eivät tuota ongelmia. Joskus on hyvä lyhentää laukkaa reilummin ennen estettä, sillä Häijyllä on pitkä, matkaavoittava askel. Hyppäämisestä tämä poika siis nauttii täysin siemauksin.
Maastoratsuna Häijy on mukava, joskin sen on hyvä kulkea joukon viimeisenä, johtohevosena muut joutuisivat ravaamaan perässä Häijyn pitkästä askelmasta johtuen. Yksinään maastossa Häijy on kuin eri hevonen, todella rento, kun ei tarvitse esittää kenellekään. Se saattaa vetää tallille päin, mutta yksi reilumpi pidätys, pysähdys ja kymmenen peruutusaskelta palauttavat sen maan pinnalle ja vetäminen loppuu.
Maastoesteille ori saattaa myös vetää, joten reilumpi pidätys on sallittua. Pitää muistaa, että ori ei kuitenkaan siedä nykimistä tai hervotonta vetämistä, koska se on melko herkkäsuinen.
Kilpailuissa Häijy on showmies. Se esittää minkä kerkeää, ja on huonosti kuulolla verkassa. Radalla se kuitenkin muuttuu taas, ja on yhtä mukava kuin yksinään maastossa. Se kuumuu kuitenkin helposti, ja esteellä myödätessä pitää muistaa ottaa se välittömästi kunnolla tuntumalle alastulossa, muuten se mitä luultavimmin ryöstää.
Häijy on myös siitä erikoinen, että kun ratsastaja tippuu esimerkiksi maastossa, se pysähtyy, eikä jatka matkaansa tallille, kuten useat muut. Sama pätee kentällä ja kisoissakin. Liikaa kuumuttuaan se saattaa vetäistä pari kunniakierrosta pukeilla maustettuna.
Eläinlääkärin seurassa ori käyttäytyy fiksusti ja antaa lääkärin hoitaa hommansa. Myös kengittäjä on tervetullut - tietäähän se palkkaporkkanan ja hienot, uudet, kiiltävät kengät, mitä kaikki sitten ihastelevat.
Vaikka aluksi mainitsinkin Häijyn olevan itserakas ja suosittu, se on myös suloinen poika jonkin sortin lämpimällä sydämellä varustettuna. Itserakkaus saattaa tammojen lähellä ottaa vallan, ja sen söpön herttaisen olemuksen omaava Häijy palaa taas iltaruokinnalla...
© Irvikissa
| i. Ristin Ryöväri 150 cm, rt |
ii. Ristin Ässä YLA3, SLA-II |
| ie. Huvikumpulan Epitär 150 cm, rt, YLA3 | |
| e. Tuikin Tiara 150 cm, tr |
ei. Ch Taktiikka VOE 157 cm, musta, YLA2 |
| ee. Raadelman Rilla 150 cm, vprt, KTK-III, YLA2 |
Häijyn kanssa tähdätään sijoitusten "täyttyessä" (toisinsanoen, kunhan niitä on ainakin 45) ERJ:n laatuarvosteluun.
NJ:ssä tulemme myös käymään, saas nähdä miten pärjätään - jos vaikka sattuisi tulemaan yksi MVA-serti, niin suomenhevoskantakirjaanhan sitä mentäisi tietty.
Häijy tulee saamaan neljästä kuuteen jälkeläistä.