ETUSIVU      TALLI      ISLANNINHEVOSET      KASVATUS      KILPAILUT

Ljúrus frá Kolkrún

islanninhevonen, ori, prt, 140cm
s. 10.03.2009*, E. Sidrásson

5-käyntinen, ko HeB re 80cm
askellajiratsastus

*Ikääntyminen:
7-vuotias, täyttänyt 3v 10.06.2009
sekalainen ikääntyminen

Luonteeltaan Ljurus on kiltti ja seurallinen mammanpoika, joka osaa olla välillä myös villihkö. Tulisuutta ja energiaa Ljurukselta löytyy päivän alussa paljonkin ja kaikki ylimääräinen pitää purkaa ennen ratsastusta. Kuitenkin perusluoteeltaan Ljurus on ihmisystävällinen, eikä uhoa tai yritä pomottaa ihmisiä.

Hoitaessa Ljurus osaa olla aina nätisti ja varoo hoitajaansa tai kuka nyt lienee siellä karsinassa pyöriä. Uteliaisuutta orilla on vaikka muille jakaa ja se tykkääkin aina tutkia taskut ja kiusata kavioita putsatessa takin helmasta nyhtäen. Muutenkin todella kiltti kaikissa toimenpiteissä, mitä sen kanssa tehdään. Kun satula nousee selkään, Ljurus hieman jännittyy ja se on heti valppaana korvat hörössä ja odottaa malttamattomana ratsaille lähtöä. Suitsia laittaessa saattaa nostella päätään kiusatakseen, mutta rapsuttamalla hieman toiselta puolelta poskea sen saa alas ja suitset päähän. Ljurus onneksi on sen verran pieni, ettei pään nostelu paljoa haittaa. Taluttaessa saattaa ilmetä hieman vaikeuksia, sillä Ljurus on utelias ja tahtoisi käydä jokaisessa mielenkiintoisessa paikassa. Kannattaa pitää aina tiukasti kiinni ohjista ja vaikka pyöritellä hevosta välillä ympäri, niin saa sen kunnolla vietyä päämääräänsä. Jos joskus meinaa olla, ettei kuria tule niin yleensä auttaa, että hieman korottaa ääntään. Ljurus kun on tottelevainen ja nöyrä ori.

Ratsastaessa Ljurus on kuuma, mutta helposti hallinnassa oleva ja yhteistyökykyinen. Ljurus omaa suuret, mutta upeat liikkeet, jotka helpottavast erityisesti askellajiratsastuksen parissa. Ljuruksella on viisi tahdikasta ja upeaa askellajia, jotka se taitaa kaikki lähes yhtä hyvin. Ravaaminen on ollut ilmeisesti aina orille helppoa, sillä se ravaa kaunissa muodossa hyvällä tahdilla, eikä reippaudesta voi valittaa. Askellajien väliset siirtymät pitää tehdä huolella, jotta ori tajuaisi mitä askellajia siltä pyydetään. Siirtymät kuitenkin ovat aina menneet Ljuruksella loistavasti, varsinkin ravista siirtyminen tölttiin ja toisinpäin. Ljuruksen töltti on tahdikasta ja ori nostelee jalkojaan loistavasti.

Kouluratsastuksen parissa Ljurus on osaava, mutta vaativa hevonen. Ljurus ei anna mitään ilmaiseksi, joten ratsastaja siis joutuu rehkimäänkin saadakseen orin kulkemaan haluamallansa tavalla.

Esteillä Ljurus on hieman liiankin reipas, vaikka tykkääkin hypätä. Orin pidättämisessä saattaa olla hieman ongelmaa, mutta rahoittuessaan Ljurus menee todella mukavasti. Ori omaa hyvän, lentoisan hyppytyylin, jonka kanssa se pääsee esteen kuin esteen ylitse.


Suku

i. Jörnvern frá Saúhesti ii. Aðalgeir frá Dagfinnur iii. Ísólfur frá Ragnheiður
iie. Kristín frá Ingveldur
ie. Daði frá Eymundur iei. Iðunn frá Friðþjófur
iee. Lára frá Brynjólfur
e. Munorá frá Súlkirk ei. Leifur frá Kristmundur eii. Halldór frá Aðalbjörg
eie. Ásdís frá Njörður
ee. Elín frá Geirmundur eei. Friðmar frá Hámundur
eee. Guðrún frá Geirmundur

Ljúrus frá Kolkrún on käytettävissä ratsupuolen islanninhevostammoille, jotka omaavat evm-suvun ja mahdollisesti ovat startanneet askellajiratsastuksen parissa. Tällä kaudella Ljurus on käytettävissä vain siirtona, ei astu luomuna.

- Astutusmaksu 300v€ + uusinnat 70v€
- Varsamaksu 400v€
- Varsamaksu 10 vrk ikäisestä varsasta

s. 28.11.2010 t. Lj√ļfa fr√° Dr√≥mundur (e. Falla fr√° K√≥pavogur)
s. 09.11.2010 t. Litli-Br√ļnn fr√° Leirlj√≥s (e. Bjalla fr√° B√¶
s. 30.10.2009 t. Muska frá Drómundur (e. Bránda frá Náttrún)
s. 20.10.2010 t. Skella fr√°¬īDr√≥mundur (e. Falla fr√° K√≥pavogur)
s. 15.09.2010 t. Ljúsbrún frá Drómundur (e. Dagsbrún frá Lukkarnesi)

Kilpailukalenteri

16.08.09 - VRNJ - kutsu - Nuoret orit - II-palk.
29.12.12 - NJ - kutsu - Islanninhevosorit - LKV1, BIS4, MVA-sert, JS

03.08.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 4/33
03.08.09 - ARJ - kutsu - 4-käynti V.1 - 4/27
06.08.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 1/47
07.08.09 - ARJ - kutsu - 5-käynti F.1 - 6/46
19.08.09 - ARJ - kutsu - 4-käynti V.1 - 1/7
20.08.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 1/38
24.08.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 1/38
22.08.09 - ARJ - kutsu - 4-käynti V.1 - 2/30
22.08.09 - ARJ - kutsu - 5-käynti F.1 - 6/38
31.08.09 - ARJ - kutsu - Kouluratsastus FS1 - 4/27
01.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 1/40
01.09.09 - ARJ - kutsu - 5-käynti F.1 - 1/36
31.08.09 - ARJ - kutsu - 5-käynti F.1 - 3/24
31.08.09 - ARJ - kutsu - Passikoe PP.1 - 3/23
02.09.09 - ARJ - kutsu - Kouluratsastus FS1 - 5/27
04.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 1/40
04.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 1/42
29.08.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 1/80
29.08.09 - ARJ - kutsu - Passikoe PP.1 - 4/76
01.09.09 - ARJ - kutsu - Passikoe PP.1 - 3/76
25.08.09 - ARJ - kutsu - Matkaratsastus 15km - 2/7
29.08.09 - ARJ - kutsu - Passikoe PP.1 - 4/44
15.09.09 - ARJ - kutsu - 5-käynti F.1 - 1/35
16.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 5/50
20.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 2/50
11.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 5/65
13.09.09 - ARJ - kutsu - Speedpassi P.2 - 1/5
22.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 2/31
20.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 2/31
20.09.09 - ARJ - kutsu - Passikoe PP.1 - 3/23
18.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 1/43
24.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 3/41
25.09.09 - ARJ - kutsu - 5-käynti F.1 - 3/38
26.09.09 - ARJ - kutsu - Kouluratsastus FS1 - 2/33
27.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 4/40
04.10.09 - ARJ - kutsu - 5-käynti F.1 - 2/11
03.10.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 3/14
26.09.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 3/46
04.10.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 1/46
01.10.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 2/46
01.10.09 - ARJ - kutsu - Passikoe PP.1 - 3/36
05.10.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.1 - 2/46
05.10.09 - ARJ - kutsu - Passikoe PP.1 - 1/32
28.11.09 - ARJ - kutsu - Speedpassi P.2 - 5/28
25.11.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 5/63
17.10.09 - ARJ - kutsu - Töltti T.2 - 6/67
17.10.09 - ARJ - kutsu - Kouluratsastus FS1 - 2/45
16.10.09 - ARJ - kutsu - Matkaratsastus 10km - 2/40
16.10.09 - ARJ - kutsu - Matkaratsastus 20km - 6/37
15.10.09 - ARJ - kutsu - 5-käynti F.1 - 2/61
15.10.09 - ARJ - kutsu - Kouluratsastus FS1 - 2/52
14.10.09 - ARJ - kutsu - 5-käynti F.1 - 3/61
14.10.09 - ARJ - kutsu - Matkaratsastus 15km - 6/37
13.10.09 - ARJ - kutsu - 4-käynti V.1 - 1/52

Päiväkirja

08.10.2010 Marlen estevalmennus - Tälle päivälle oli luvassa hieman suhteutettuja pienin ristikoin, joilla katsottaisiin hieman erilaisia teitä ja laukan säätelyä niiden välillä. Aloitimme alkuverkoilla ja käskin keskittymään hevosen herkkyyteen ja tarkkoihin teihin; suunnittelemaan hieman omaa ratsastusta ja ratsastamalla tarkkaan kulmat, sekä muut tiet. Aloitimme harjoittelun ensin puomeilla ympyrällä ja yritimme saada ponnistuspaikkoja kohdalleen. Ori oli hieman innokas ja laukka meni toisinaan sähläämisen puolelle, mutta lopulta ponnistuspaikatkin löytyi. Otimme yksittäisillä esteillä harjoitushypyt ja lähdimme tekemään tehtävää. Pistin kaksi estettä kaarevalla uralle vähän alle 14 metrin päähän toisistaan, eli isommalla laukalla siihen menee neljä askelta ja pienemmällä 5. Menimme ensin pienemmällä välillä ja reippaammalla laukalla, sekä mutkaa hieman suoremmaksi mennen ja sitten kauempaa ja enemmän kiinni ottaen. Reipas vaihe meinasin jäädä orille taasen päällä ja ponnistuspaikka jäi liian kauaksi. Sinnikkäästi istunnalla kiinni ottaen ori rauhoittui ja alkoi mennä tasaisemmin esteeltä toiselle. Hyvä tasainen laukka on tärkeää ja hevonen toimi reippaasti ja halukkaasti.

08.09.2010 Mari H:n estevalmennus (puomi, kavaletti) - Tulin itse vähän myöhässä paikan päälle, joten olit jo aloittanut alkuverryttelyn. Aloititte verkan niillä perinteisillä volteilla sekä temponvaihtelulla. Kokosin teille sillä välin puomi- ja kavaletti sarjoja. Ljurus kulki todella energisesti eteenpäin, mutta ei kuitenkaan kiirehtinyt. Aluksi Ljurus ei oikein kuunnellut sisäpohjetta, mutta lopulta sekin meni läpi. Kun sait sisäavut läpi, Ljurus alkoi kulkea volteillakin paremmin. Temponvaihtelut sujuivat hyvin, vaikka askeleen lyhentäminen vaati vähän enemmän työtä. Ravissa verryttely sujui myös hyvin. Otitte vielä pari laukannostoa molempiin suuntiin ennen kuin aloitimme puomityöskentelyn. Laukannostot sujuivat hyvin, ja Ljurus laukkasi todella hyvin. Ensin tulitte ravissa viiden puomin sarjalle ja menitte sen pari kertaa. Se ei Ljurukselle tuottanut ongelmia. Seuraavaksi muutin sitä niin että puomeja oli vain kolme ja ne olivat pidemmillä väleillä. Saitte tehdä aina jokaisen puomin ympärille voltin, ensin ravissa ja sitten laukassa. Ravissa voltit sujuivat hyvin, mutta laukassa Ljurus hiukan liiraili ja laukka ei pysynyt tarpeeksi lyhyenä. Kerta kerralta laukkavoltit sujuivat kuitenkin paremmin, ja kohta ne menivätkin kuin vettä vaan. Siirryimme siis kavaletti innariin. Ljurus innostui aika lailla nähdessään kavaletit ja saitkin tehdä kunnolla pidätteitä että sait orin kuuntelemaan apuja. Kun Ljurus oli rauhoittunut, tulitte innarille. Se sujuikin tosi hyvin, vaikka vauhti kiihtyikin estettä kohti. Tulitte vielä pari kertaa lyhyemmällä tiellä, eikä Ljuruksen vauhti päässyt kiihtymään, joten innari sujui vielä paremmin. Kokonaisuudessaan teillä meni ihan hyvin, ja Ljuruskin pysyi lapasessa, pienestä innostuksesta huolimatta =)

04.10.2009 - Ljurus on menestynyt odotettua paremmin! Orilla ylittyi yli 40 sijoituksen raja lokakuun alussa, joka tarkoittaa sitä, että ori on valmis astumaan tammoja sekä menemään askellajiratsastuksen laatuarvostelua. Nyt jälkeläisnäyttöjä odotellessa treenataan Ljurusta yhä parempaan kuntoon. Erityisesti mensstystä on kertynyt tölttien parista, mutta myös useita sijoituksia passikokeistakin on.

29.08.2009 - Ei ollut kyllä Vibaja valehdellut myydessään voittaja oria. Tällä hetkellä orilla on kuusi voittoa töltti ja 5-käyntiluokista! Useita muita sijoituksiakin on tullut, jopa passista, jota en olisi heti uskonut! Loistavasti on orin kilpailukausi alkanut ja nähtäväksi jää, kuinka pian oria päästään käyttämään laatuarvosteluissa. Ljurus on kuitenkin vielä jälkeläisnäyttöä vailla, mutta toivon mukaan tammoja alkaa pian ilmaantua.

03.08.2009 - Tullessaan meille Ljurus oli täydessä kilpailukunnossa, joten ilmoitin hänet tallin omiin kilpailuihin. Lähdimme kisoihin päättäväisin mielin, sillä treenaukset olivat mennyt nappiin. Osallistuimme neljään luokkaan, joissa sijoituimme kahdessa! Ei olisi voinut paremmin tämän orin kilpailukausi alkaa! Seuraavia kisoja odotellessa, tämä totta tosiaan on voittaja ori!

29.07.2009 - Selailin hevostalli.nettiä kun näin Vibajan myyntitallin topickin, jossa myytiin islanninhevosoria. Tarjosin orista oitis, sillä myynti-ilmoitus oli hyvin vakuuttava:

Otsikko: 4v voittaja ori
Päiväys: 29.07.2009

Tästä vielä yksi hienoimmista isl-oreista. Ori omaa todella upeat ja puhtaat liikkeet, hyvä tahtinen ja varmat askeleet. Hyvin isoliikkeinen myöskin. Nimeltään Ljúrus frá Kolkrún on korkeudeltaan 140cm. Ehdottomasti kotiin, jossa sen taidot tulisivat käyttöön.

Vanhasta suvusta oleva ori on oikea aarre jalostuskäyttöön. Isä Jörnvern frá Saúhesti on melko tavallinen pullaponi, joka on pärjännyt kilpailuissa tasaisesti, sijoituksia tullut melko harvassa. Emä Munorá frá Súlkirk on rakenteellisesti aivan upea ja se onkin palkittu toisella sijalla kantakirjassa.

Hinta: 9 000v€
Myyjä: Myyntitalli Inori

Muutaman päivän päästä sain sähköpostiini ilmoituksen, jossa Vibaja sanoi myyvänsä orin meille. Siitä lähtien olemme matkanneet Ljuruksen kanssa.